Yle Areena
Yle Areena

The Witch in the Window 2020 HD

The Witch in the Window on psykologinen kauhutrilleri, jonka keskiössä ovat 12-vuotias Finn (Stephen King -sarjasta Castle Rock muistettava Charlie Tacker) ja isänsä Simon (Alex Draper). Näyttämönä on Yhdysvaltain koilliskolkassa Vermontissa sijaitseva ränsistynyt autiotalo, jonka tuoreen avioeron riipimä Simon on hankkinut remontoidakseen sen myyntikuntoon.
Isä ja poika saapuvat viettämään keskinäistä laatuaikaa maaseudun rauhaan Manhattanin kaaoksesta. Seesteisyys alkaa säröillä, kun Finn on aistivinaan uudessa ympäristössä jotain outoa.
Epäluulot saavat lisää tuulta alleen, kun Simon ja Finn kohtaavat lähimmän naapurinsa Louisin (Greg Naughton). Seudulla pikkupojasta asti asunut Louis raottaa tulokkaille salaisuuksien verhoa, joka liittyy autiotalon karmivaan menneisyyteen ja vaiettuihin salaisuuksiin.
The Witch in the Window on taitavasti rakennettuun tunnelmaan ja poikkeuksellisen hienoihin roolisuorituksiin nojaava yliluonnollinen kauhutarina, joka kiristää intensiteettiään hallitusti. Ihon alle hiipivältä tunnelmaltaan se muistuttaa Midsommar-ohjaaja Ari Asterin esikoista Hereditary - Pahan perintö (2018) ja Jennifer Kentin festivaalihittiä The Babadook (2014).
Amerikkalaiskriitikot ovat verranneet lopputulosta muun muassa M. Night Shyamalanin moderniin klassikkoon Kuudes aisti (1999). Salakavalasti tunnelmaa tiivistävä kerronta luo mielleyhtymiä myös lajityypin eurooppalaisiin menestyksiin Orpokoti (2007) ja The Others (2001).
Riippumattoman amerikkalaiselokuvan tuoreimpiin monilahjakkuuksiin lukeutuva Andy Mitton kohosi kansainväliseen festivaalinosteeseen elokuvilla YellowBrickRoad (2010) ja We Go On (2016), jotka hän ohjasi ja käsikirjoitti yhdessä työparinsa Jesse Hollandin kanssa. The Witch in the Window on Mittonin ensimmäinen soolo-ohjaus. Moniosaaja on myös käsikirjoittanut, tuottanut ja leikannut esikoisensa - sekä säveltänyt sen todella tehokkaan musiikin, joka leikittelee lajityypin konventioilla partaveitsenterävästi.
Suomen elokuvasäätiö Ohjelmistotuki 2020.
Katso The Witch in the Window
The Witch in the Window
Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:

The Witch in the Window DVD/HD/VOD

Taille: 1.4 Gb
LE GENRE:Jännitys, Kauhu
Ohjaaja: Andy Mitton
Kesto: 1 t 17 min
Pääosissa: Charlie Tacker, Alex Draper, Greg Naughton, Arija Bareikis, Zach Jette, Carol Stanzione

  • Elokuvia Verkossa
  • Traileri ››